Die Natur der Klänge

Category : Lexicon

< / p>

periaatteessa luonnolliset äänitapahtumat perustuvat eksitaatioon ja hajoamiseen. Kitaran kielen esimerkin avulla voidaan kuvata prosessia hyvin. Merkkijonon viritys tapahtuu sormen tai poimun liike-energialla. Tuloksena oleva merkkijonon alkuvärähtely on melu, joka määräytyy olennaisesti pysäytysominaisuuden (nopeus, voimakkuus, sijainti) perusteella; prosessi alkaa ohimenevän prosessin ohimenevästä prosessista. Tämä on ensimmäinen puoliaalto, joka ei ole puhdas Sini-puoliaalto, vaan taajuusseos, jossa on monia erittäin nopeita (korkeataajuisia) äänikomponentteja. Tämä näyttää kuitenkin hämmentävän samanlaiselta kuin sini-puoliaalto. Se on nopeasti nouseva reuna, joka on luotu kitaristin sormen vedolla. Kun narua nyppitään tai lyömäsoitinta isketään, ensimmäinen paineaalto voi olla sekä alipaine-että ylipaineaalto. Tämä näkyy hyvin musiikkituotannoissa. Heti virityksen jälkeen merkkijonon jousimassajärjestelmä pakottaa värähtelytaajuuden merkkijonon resonanssitaajuuden suuntaan. Vasta kahden tai kolmen ohimenevän pulssin jälkeen kitarapuoli värähtelee sivuosan resonanssin suuntaan, kunnes ääni on hiipunut tai puoli on taas nyppyyntynyt. Värähtelyenergia välittyy myös kitaran rungossa ja stimuloi siellä edelleen resonansseja. Prosessin ensimmäiset ääniaallot saavuttavat maksimitilavuutensa, kun taas myöhemmät värähtelyt sivun resonanssin suuntaan sisältävät huomattavasti pienempiä amplitudeja (pienempi tilavuus). Kaikki tämä edustaa yhteensä tämän instrumentin ominaista ääntä ja muusikon soittotapaa. Merkkijonon vaimennuksesta riippuen värinä kuulostaa nopeasti tai hitaasti. Seuraavat kaaviot osoittavat äänirungon tärinäominaisuudet, joissa on alhainen vaimennus (vasen) ja korkea vaimennus (oikea). < / p>

molemmissa kuvaajissa on selkeät amplitudierot (tilavuus) alkuäänien (transientit prosessit, joita kutsutaan myös transienteiksi) ja hajoamisen (Tasainen resonanssi) välillä. Laskeutumisprosessit ovat usein äänekkäämpiä kuin hiipuminen. Ne sisältävät musiikin korkeimmat huippuamplitudit (äänitason maksimit). Transienteilla on huomattava merkitys kuulohavainnoinnissa. Ne ovat ratkaisevia äänitapahtumien havaitsemisen ja paikantamisen kannalta. Jatkuva ääni on käytännössä mahdotonta paikantaa. Paikantaminen on mahdollista vain, kun transientit lisätään jatkuvaan, jopa hyvin alhaisen intensiteetin sävyyn (kuten vääristymien tapauksessa). Paikannamme äänitapahtumat niiden ohimenevien prosessien perusteella. Siksi on ymmärrettävää, että kaiuttimien toistamisen aikana ohimenevien prosessien mahdollisimman oikea muuntaminen vaikuttaa niin voimakkaasti spatiaaliseen kuvantamiseen. Jokainen uusi nuotti, jokainen äänen ääni, jokainen nuotti alkaa transientilla. Musiikki on ohimenevää ilotulitusta. Tämä tekee ohimenevien prosessien oikeasta lisääntymisestä niin tärkeää. Eri soittimien jatkuvat sävelet eroavat usein niin vähän toisistaan, ettei soittimia ole mahdollista erottaa toisistaan. Ohimenevien prosessien ominaispiirteet ovat olennaisia äänilähteiden havaitsemisen ja paikantamisen kannalta. Elektroakustisen Muuntimen on joka tapauksessa muunnettava signaalit sellaisina kuin ne todella tapahtuivat musiikissa! Kaikki yritykset perustella Alustan Käänteinen napaisuus olisi epäloogista. Kaiuttimien on muunnettava mikä tahansa tulosignaali, riippumatta siitä, miltä se näyttää, vastaavaksi äänenpainerakenteeksi. Maailman harvat kaiuttimet, jotka voivat muuttua tällä tavalla, kuulostavat siksi impulssidynaamisemmilta, puhtaammilta, tilallisesti oikeammilta ja aidommilta. Ammatillisesta näkökulmasta transienttien oikea muuntaminen on osa kaiuttimen oikeaa siirtofunktiota, mutta tämän väitteen toteuttaminen ei ole "niin helppoa". Ohimenevien prosessien erityinen merkitys johtuu myös siitä, että olohuoneolosuhteissa on vain hyvin lyhyt aikaikkuna, jossa voimme kuunnella äänitallenteiden musiikillista sisältöä häiritsemättä. Tyypillisessä kuunteluhuoneessa kestää alle 2 ms, kunnes ensimmäiset heijastukset lopettavat väärentämättömän kuuntelunautinnon. Sen jälkeen kuulemme suoran äänen ja epäsuoran äänen (heijastusten) vuorovaikutuksen.

Myro Ocean

Seuraava lainaus on otettu Heinz Josef Nisiuksen kirjasta "Hifi hören", Vogel Verlag, 1979: < / p> < p>"mittaus-ja kuunteluvertailut osoittavat, että kaiuttimien impulssikäyttäytyminen voi olla tärkeämpi kuin ± 2 dB: iin linearisoitu amplitudin taajuusvaste korkeimman mahdollisen äänenlaadun kannalta, mutta tämä ei kuitenkaan ole merkityksetöntä ja myös hyvän Impulssikäyttäytymisen edellytys on. Suoraan sanottuna voidaan sanoa, että impulssitoisto on yksi tärkeimmistä, ainakin vaikeimmin täytettävistä kaiuttimen laatukriteereistä. Sama koskee mikkejä ja vahvistimia; se on yleisesti hyväksytty vahvistimen kanssa, mutta ei kaiuttimen kanssa. < / p>

se, että impulssikäyttäytymisellä eli kaiuttimien on - ja off-värähtelykäyttäytymisellä on ratkaiseva merkitys sen äänenlaadun kannalta, käy ilmi, kun yksikanavaista pianoäänitettä soitetaan "väärinpäin", takaa eteen. Pitkään pidettyjä sointujakaan ei sen jälkeen voi enää tunnistaa pianosoundiksi, vaikka kokonaisuutena ottaen "kaikki on oikein" taajuus-amplituditilastojen kannalta. Taajuuden ja amplitudin ajalliset suhteet ovat kuitenkin sekaisin. Ja tämä vääristää ääntä."

Kaavio 1 < / p>

vasemmalla olevan kuvan signaali näyttää signaalimuodon, todellisen musiikkitapahtuman värähtelyjärjestyksen hyvin yksinkertaisessa ja siksi vielä suhteellisen monimutkaisessa, realistisessa esityksessä oskilloskooppiesityksen muodossa. Näemme paineen vaihtelut niiden ajallisessa järjestyksessä, toisin sanoen juuri sen tapahtuman, joka on kuulon taustalla. Näin kuuloamme stimuloidaan. Juuri nämä paineenvaihtelut ajallisessa järjestyksessä saavat meidät erottamaan tämän tapahtuman myöhemmästä...

graafinen 2 < / p>

se on lyömäsoittimen ääni. Äänitapahtuma alkaa muutamalla erittäin suuren amplitudin (äänenvoimakkuuden) värähtelyllä ja värähtelee matalalla amplitudilla. Värähtelyjen järjestys ja niiden amplitudi muodostavat perustan äänitapahtuman "ymmärtämiselle". Vasta kun värähtelyt tässä muodossa kiihottavat tärykalvoamme, tunnistamme tämän tapahtuman alkuperäisessä muodossaan. Tämä on ainoa tapa tunnistaa ja ymmärtää esimerkiksi kieltä. Luonnollisen äänirakenteen kuvaaminen osoittaa myös selvästi transienttien tilavuuden valtavan eron myöhempiin värähtelyihin verrattuna. Transientit ovat monta kertaa kovempia.

kaavio 3 < / b> Tämä kaavio esittää samaa tapahtumaa käänteisessä järjestyksessä ajassa. Oletetaan, että Kaavio 2 on sanan xamboo värähtelyrakenne. Silloin kaavion 3 värähtelyrakenne vastaisi sanaa OOBMAX. Molemmissa on samat kirjaimet, mutta ne kuulostavat täysin erilaisilta. Toinen esimerkki on digitaalinen koodi. Jos yllä oleva kaavio sisältää koodin 0011010111001101, vasemmalla oleva kaavio edustaa koodia 1011001110101100. On myös selvää, että tämä olisi täysin erilainen tulos. Se on selvä todiste siitä, että äänitapahtumien" ymmärtämiseksi " meidän on välttämättä kyettävä kuulemaan niiden tarkka aikapainerakenne. Tämä on kuuntelemisen perusta! < / p> < p>Matemaattinen analyysi jos teemme analyysin signaaleista, saamme niiden spektrikoostumuksen. Molemmat signaaliprofiilit ovat spektrikoostumukseltaan identtisiä. Niiden taajuusseoksen (ekvivalentti = taajuusvaste) perusteella niillä on täsmälleen sama sisältö, joten ne johtaisivat samaan kaavioon. Ne kuulostavat kuitenkin erilaisilta. Sama pätee vaiheasentoon, paitsi että merkki muuttuu prosessissa. Vaihesuhteet pysyvät samoina. < / p> < p>kuvitellaan nyt, että kaiutin malli 1 tarjoaa graphic 1: n signaalisekvenssin ja kaiutin malli 2 tarjoaa graphic 2: n signaalisekvenssin. Molemmissa kaiutinmalleissa olisi täsmälleen sama taajuusvaste. < / p>

kuvien 1 ja 2 värähtelyjaksojen ero on pieni suhteessa kaiutinmallien vertailussa esittämiin eroihin. Kuitenkin juuri tämä pieni ero riittää siihen, että kuulemme kaksi selvästi erilaista äänitapahtumaa.